X
Julkaistu: 03.12.2025

Suomen suurin ammattikoulu Roihupellossa on valmis – toiminta alkaa tammikuussa

Loppuvuodesta valmistuva Stadin AO:n Roihupellon kampus hyödyntää käyttäjien toiveita, muunneltavia tiloja, eri alojen yhteistyötä ja uusiutuvaa energiaa.

45 000 bruttoneliötä ja 97 maalämpökaivoa kertonevat rakennuksen laajuudesta. Stadin ammattiopiston uusi kampus Roihupellossa on Suomen suurin ammattikoulu. Rakennukseen mahtuu 3 000 opiskelijaa, ja tilat on suunniteltu muunneltaviksi eri tarkoituksiin tulevaisuuden koulutustarpeiden mukaan.

Ammattikoulun rakentaminen alkoi lähes neljä vuotta sitten ja se on toteutettu elinkaarimallilla, jossa rakentaja Lujatalo Oy vastaa myös kiinteistön ylläpidosta seuraavan 20 vuoden ajan. Kampus on Suomen suurin elinkaarihanke, jonka toteuttaminen vaati tarkkaa suunnittelua sekä kaupungin että Lujatalon puolelta.

– Tämän mittaluokan hankkeessa on ehdottomasti iso etu siinä, että rakennuksen peruskiven muurauksesta alkaen hyvin tunteva rakentaja jatkaa myös ylläpitäjänä, sanoo projektinjohtaja Kari Pehkonen Helsingin kaupungilta.

Ammattiopiston tarpeet huomioitiin jo varhaisessa vaiheessa

Lujatalon työpäällikkö Tomi Varonen korostaa hyvää yhteistyötä tilaajan, käyttäjän, suunnittelijoiden ja rakentajien välillä.

– Avoin vuoropuhelu tilaajan ja käyttäjien tarpeista sekä niiden sovittamisesta toteutukseen takasi nykyaikaisen, viihtyisän ja elinkaariviisaan oppilaitoksen. Hyvin organisoitu käyttäjäyhteistyö ja panostus ennakkosuunnitteluun kannatti, sillä hanke pystyttiin viemään läpi asetettujen tavoitteiden mukaisesti, Varonen toteaa.

Myös Lujatalon toimialajohtaja Lauri Porokka näkee yhteistyön onnistumisen avaintekijänä – Olemme ylpeitä megaluokan hankkeen toteutuksesta, jossa toimiva yhteistyö näkyy hienossa lopputuloksessa.

Laaja koulutustarjonta – haku auki ympäri vuoden

Roihupellon kampuksella opiskellaan 12 perustutkintoa kone- ja tuotantotekniikasta sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin. Eri alojen yhteistyö näkyy koulun arjessa, ja osa opiskelijoista on päässyt työharjoitteluun myös uuden koulunsa työmaalle.

– Uusi kampus parantaa koulutuksen laatua ja vetovoimaisuutta sekä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet taitojen kartuttamiseen ja jatkokouluttautumiseen. Opiskeluun voi hakeutua joustavasti läpi vuoden, kertoo Stadin AO:n johtava rehtori ja Helsingin kaupungin ammatillisen koulutuksen päällikkö Maria Sarkkinen.

Ammatillisten perustutkintojen lisäksi kampus tarjoaa lyhyt- ja lisäkoulutuksia, nuorten työpajatoimintaa sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa ja oppimisvalmiuksia tukevaa koulutusta.

Hyvät liikenneyhteydet

Roihupellon kampus sijaitsee hyvien julkisten yhteyksien varrella. Pikaratikka 15 kulkee kampuksen ohi, ja alueelle tulee myös kaupunkipyöräparkki. Autopaikkoja on rajallisesti, joten kampukselle suositellaan saapumista joukkoliikenteellä tai pyörällä.

Lisätiedot:
Työpäällikkö Tomi Varonen, Lujatalo Oy, tomi.varonen@luja.fi, puh. 044 585 2943

Artikkelikuva: Julkisivu, rakennuksen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy

 

Kuva

Rakennuksen katoilla ja seinillä sijaitsevia aurinkopaneeleja ja maalämpöä on pystytty hyödyntämään jo rakennusvaiheessa. Kampuksen rakentamisen hiilijalanjälki onkin noin 10 prosenttia vastaavien rakennusten vertailulaskelmia pienempi. Pihalla vasemmalla näkyy toiminta-alueita, joilla voi harrastaa muun muassa skeittausta, koripalloa ja ulkopöytätennistä.

Kuva

Sisätilat on suunniteltu muunneltavaksi tulevaisuuden opetustarpeiden mukaan. Arkkitehtuurissa näkyy kauniita puisia yksityiskohtia.

 

Julkaistu: 19.03.2026

Hipposkeskuksen pysäköintilaitoksen perustuksiin vaihtui vähähiilinen betoni

KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) rakentaa Jyväskylässä Hipposkeskuksen yhteyteen nousevan pysäköintilaitoksen, jonka perustusten rakentamisessa käytetään materiaalina vähähiilistä betonia. Vähähiilisen betonin hiilidioksidipäästöt ovat kohteessa noin 15 prosenttia perinteistä betonia alhaisemmat. Materiaalin luokitus on GWP.85, jonka lyhenne tulee sanoista Global Warming Potential. Luku viittaa osuuteen normaalibetonin referenssitasosta.

Lue lisää
Lisää uutisia