Lujabetoni on valittu Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssiin valmisbetonitoimittajaksi. Kymmeniä tuhansia kuutioita betonia vaativassa raidehankkeessa rakennetaan raitiotieosuudet Sorin aukiolta Pirkkalan Suupalle ja Kaupin kampukselta Linnainmaalle.
Ensimmäinen toteutusvaihe Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Ruotulaan rakennetaan vuosina 2024–2028 ja toinen toteustusvaihe Partolasta Suupalle ja Ruotulasta Linnainmaalle rakennetaan vuosina 2028-2032. Toteutusvaihe on jatkoa jo käytössä olevalle raitiotieosuudelle Sorin aukion ja Kaupin kampuksen välillä.
Koko hankkeeseen suunnitellun raitiotien pituus on noin 13,6 kilometriä ja hankkeelle on kaavailtu 15 pysäkkiparia. Raitiotiepysäkit on suunniteltu niin, että pysäkistä noin 800 metrin säteellä sijaitsee mahdollisimman paljon nykyisiä ja tulevia palveluita, asukkaita ja työpaikkoja. Hankkeen yhteydessä laajennetaan myös Hervannassa sijaitseva raitiotievarikko uusia tarpeita vastaavaksi.
– Kiitämme luottamuksesta päästessämme jälleen yhteistyössä tekemään ja edistämään hanketta, johon meillä on vankka osaaminen. Kokemuksemme aiemmista ratahankkeista toimivat hyvinä referensseinä tällekin hankkeelle. Sen lisäksi, että pystymme luotettavasti valmistamaan vaativat infrakohteiden betonit, tarjoamme konsultaatiota ja apuamme suunnitteluun, sanoo Lujabetonin myyntijohtaja Anssi Tiukka. Kyseessä on merkittävä ja pitkäaikainen hanke, joka tuo Pirkanmaan osaajillemme erittäin tärkeää työkantaa, Tiukka lisää.
Useita vuosia kestävä hanke edellyttää betonintoimittajalta toimitusvarmuutta, infrabetoneiden tekemisen vankkaa osaamista sekä tarvittavia sertifikaatteja laadunvalvonnan tukena.
– Toimitusvarmuus ja osaaminen korostuvat hankkeen useiden isojen siltojen betonoinneissa. Betonitoimiukset tehdään Lujabetonin Tampereen tehtaalta Nokian tehtaan toimiessa varatehtaana, kertoo Tiukka.
Toimitukset ovat alkaneet ja raideliikenne alkaa elokuussa 2028 ensimmäisen vaiheen osalta.
Yhteystiedot
Lujabetoni Oy
Myyntijohtaja Anssi Tiukka, anssi.tiukka@luja.fi p. 044 585 2426
Kuvien lähde: Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi