X
Julkaistu: 30.09.2024

Sairaaloiden suurhankkeet ovat Lujatalon rakentamisen ydinosaamista – nyt Lahteen rakentuu uusi sairaala

Lujatalon pitkä osaaminen sairaalarakentamisesta on saanut jatkoa, kun Päijät-Hämeen keskussairaalan alueelle rakentuu nyt uusi sairaala. Lujatalon valinta rakentajaksi on osoitus tilaajan luottamuksesta yhtiön kykyyn toteuttaa vaativia ja monimutkaisia sairaalahankkeita. Hanke etenee suunnitellussa aikataulussa.

Kokenut ja osaava Lujatalon työmaaorganisaatio vie läpi suurhanketta, jossa Päijät-Hämeen keskussairaalan alueelle rakennetaan kokonaan uutta sairaalarakennusta. Kohde käsittää keskussairaalan rakennusvaihe 8:n purkamisen ja uudisrakentamisen työt. Uudisrakennus liittyy kiinteästi olemassa olevaan, koko rakennustyön ajan toiminnassa olevaan sairaalarakennukseen.

– Projekti on lähtenyt käyntiin sujuvasti ja suunnitellusti. Alkuvaiheessa keskityimme erityisesti työmaan perustamiseen, turvallisuusjärjestelyihin ja materiaalilogistiikan hallintaan. Olemme onnistuneet pitämään työt aikataulussa, ja työmaa on toiminut tehokkaasti. Työntekijöiden turvallisuus ja työtehokkuus ovat olleet etusijalla, ja kaikki aloitusvaiheen tavoitteet on saavutettu, kertoo työmaan vastaava työnjohtaja Tommi Kumpulainen.

Yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa on edennyt erittäin sujuvasti, toteaa Lujatalon työpäällikkö Tero Määttä.

– Tämänkaltaisissa erittäin vaativissa ja tiukan aikataulun rakennushankkeissa hyvällä yhteistyöllä on keskeinen merkitys ja arvo. Ratkomme mahdollisia eteen tulevia kysymyksiä ja keskustelemme niistä hyvässä yhteistyössä tilaajan kanssa. Hankkeessa on valtavasti liikkuvia osia: ensimmäisessä vaiheessa on purettu kaksi taloa, samaan aikaan menee sisäpurkuja muualla ja vielä alkamassa yksi runkopurkukin. Kaiken on sujuttava täysin suunnitellusti.

Aikataulun merkitystä painottaa myös Tommi Kumpulainen.

– Aikataulu on ollut meille yksi tärkeimmistä prioriteeteista, ja tähän mennessä olemme pysyneet hyvin suunnitellussa aikataulussa. Työmaan edistyminen on ollut täsmällistä, ja olemme pystyneet ennakoimaan mahdollisia viivästyksiä ennakkojärjestelyillä ja resurssien tehokkaalla hallinnalla. Alihankkijat ja muut yhteistyökumppanit on sitoutettu aikatauluun tiiviisti, ja kaikilla osapuolilla on selkeä ymmärrys hankkeen aikataulutavoitteista. Näillä toimenpiteillä varmistamme, että projekti etenee sujuvasti ja että tilaajan asettamat aikatauluodotukset täyttyvät.

Toimivan sairaalan läheisyys on tuonut projektin toteutukseen erityisvaatimuksia, erityisesti turvallisuuden, meluhaittojen ja pölynhallinnan suhteen. Lujatalon työmaahenkilöstö huolehtii viikkotiedotteiden avulla työmaan mahdollisista huomioitavista asioista.

– Työmaahenkilöstö on todella upeasti sitoutunut hankkeen sujuvaan etenemiseen. Työmaalla mietitään jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä, miten on parhainta rakentaa, jotta aiheutetaan mahdollisimman vähän häiriötä sairaalan toiminnalle, toteaa Tero Määttä.

– Olemme kehittäneet tiiviissä yhteistyössä sairaalan kanssa työmaa-alueen rajaukset ja työskentelyajat niin, että häiriöt on minimoitu. Melu- ja pölyntorjuntatoimenpiteet ovat olleet tehokkaat, ja olemme pitäneet säännöllistä yhteyttä sairaalaan, jotta voimme reagoida mahdollisiin häiriöihin välittömästi. Työmaalla on käytössä erityisiä melun- ja pölynhallintatoimenpiteitä, kuten työskentelyaikojen rajoittaminen ja tarvittavat suojausrakenteet, joilla varmistetaan, ettei pöly pääse leviämään sairaalan tiloihin, lisää vastaava työnjohtaja Tommi Kumpulainen.

Rakennustyöt alkoivat toukokuun alussa ja hankkeen on määrä valmistua elokuussa 2028 mennessä. Käyttäjät pääsevät uusiin tiloihin kevättalvella 2029.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, työpäällikkö Tero Määttä, tero.maatta@luja.fi, p. 044 585 2823

Kuva: RV8, työmaakuvia

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia