X
Julkaistu: 28.08.2024

Lujabetonille jälleen alueurakka Espoon kaupunkirata -hankkeeseen – toimittaa mittavan määrän korkealaatuista infrabetonia Destialle

Lujabetoni on tehnyt sopimuksen Destian kanssa ja toimittaa korkealaatuista infrabetonia Espoon kaupunkiradan alueurakka 3:een, joka sijoittuu hankkeessa välille Koivuhovi – Espoon keskus. Alueurakka 3:n arvioitu betonimäärä on noin 23.000 kuutiometriä. Lujabetoni toimittaa tällä hetkellä infrabetonit kaikkiin Espoon kaupunkiratahankkeen käynnissä oleviin urakoihin. 

Kaupunkirata on jaettu neljään alueurakkaan, joista Destia urakoi nyt alueurakka
3:n eli välin Koivuhovi – Espoon keskus. Kyseessä on vaativa infrarakentamisen hanke, jossa junaliikenteen tulee toimia häiriöttä myös betonointien ja betonikuljetusten puolesta. Lisäksi mittavia valuja tehdään eri mittaisten ratakatkojen aikana.

– Yhteistyö Lujabetonin kanssa on toiminut näissä ensimmäisissä pitkissä ratakatkoissa. Kellon ympäri tehtyjen betonointien toimitukset onnistuivat erittäin hyvin, kertoo Destian taitorakennevastaava Antti Snirvi.

Ratarakentaminen on yksi merkittävä osa Lujabetonin tarjoamista infrarakentamisen ratkaisuista ja Lujabetonin aiempien ratahankkeiden menestyksekäs toteutus on osoitus yrityksen kyvystä toimittaa korkealaatuista erikoisbetonia vaativissa ratahankkeissa.

– Kokemuksemme aiemmista ratahankkeista toimivat hyvinä referenssinä tälle hankkeelle. Tällä hetkellä toimitamme infrabetonit Espoon kaupunkiratahankkeesen kaikkiin käynnissä oleviin urakoihin, Lujabetonin myyntijohtaja Anssi Tiukka sanoo. 

Koivuhovi – Espoon keskus on yksi neljästä Espoon kaupunkiratahankkeen osasta. Kaupunkiratahanke on Väyläviraston, Espoon ja Kauniaisten yhteinen hanke, jossa rakennetaan uusi raidepari Leppävaarasta Kauklahteen. Rata on osa Helsinki-Turku nopeaa junayhteyttä. Hanke mahdollistaa rantaradan lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukojunaliikenteen kehittämisen vastaamaan kasvavien matkustajamäärien tarpeita.

Hankkeeseen betonia toimittavat pääasiassa Lujabetonin Espoon tehtaat Mankkaalla ja Finnoossa Helsingin tehtaiden tukiessa tarvittaessa. Toimitukset Destialle ovat alkaneet ja kestävät 2027 asti.

Yhteystiedot:

Lujabetoni Oy, Anssi Tiukka, myyntijohtaja, anssi.tiukka@luja.fi, p. 044 585 2426

Destia, viestintä, heidi.kekalainen@destia.fi

Kuva: Destia

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia