X
Julkaistu: 24.04.2024

Pyörön päiväkodin rakentaminen käynnistyy

Pyörön uuden päiväkodin rakentajaksi on valittu Lujatalo Oy. Pyörön päiväkoti toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Kyseessä on laajuudeltaan 10-ryhmäinen päiväkoti, jonka pinta-ala on noin 2.800 neliömetriä. Hankinnan kokonaisbudjetti on n. 10 M€.

Yhteistoiminnallisen mallin ideana on parantaa yhteistyötä ja laatua sekä osallistaa rakennuksen tulevat käyttäjät aktiivisesti mukaan suunnitteluun. Lujatalo vastaa rakennushankkeen suunnittelusta, lupien hakemisesta ja rakentamisesta. Suunnitelmia on kehitetty yhteistyössä Kuopion Tilapalveluiden ja päiväkodin käyttäjien kanssa erillisessä kehitysvaiheessa ennen lopullisen urakkasopimuksen laatimista.

– Pyörön päiväkoti tulee korvaamaan käytöstä poistuvia ja purettavia tiloja. Yhteistoiminnallisuus korostuu tällaisessa hankemallissa, jossa kaikki osapuolet pääsevät osallistumaan lopputuloksen suunnitteluun. Yhteistoiminta hankkeen osalta on onnistunut loistavasti niin urakoitsijan kuin päiväkodin väen kanssa. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Kuopioon uuden nykyaikaisen päiväkodin, sanoo Kuopion Tilapalvelujen hankejohtaja Niko Nousiainen.

Lujatalon aluejohtaja Matti Pätynen on tyytyväinen yhteistoiminnallisen hankkeen onnistuneesta kehitysvaiheesta sekä toteutusvaiheeseen siirtymisestä.

– Kehitysvaiheessa kaikkien osapuolten sitoutuminen on ollut vahvaa ja ideointi rikasta. Kaikkia on kuultu ja kuunneltu hankkeen parhaaksi. Tuleva päiväkoti tulee täyttämään niin lasten kuin aikuistenkin toiveet. Yhteistoiminta tulee tällä kokoonpanolla jatkumaan vahvana myös koko rakentamisen ajan, kuten myös sen jälkeen, Pätynen sanoo.

– Hanke luo työmahdollisuuksia alueelle työllistäen keskimäärin 20–30 Lujatalon työmaa-ammattilaisen lisäksi laajasti alihankintaketjuun kuuluvia tahoja, Pätynen iloitsee.

Rakentaminen on käynnistynyt huhtikuussa 2024 ja sen on suunniteltu valmistuvan kesäkuun 2025 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, aluejohtaja Matti Pätynen, matti.patynen@luja.fi, p. 044 585 2670
Kuopion Tilapalvelut, Niko Nousiainen, niko.nousiainen@kuopio.fi p. 044 718 5125

 Kuva: Havainnekuva hankkeesta, Raami Arkkitehdit Oy

Julkaistu: 19.03.2026

Hipposkeskuksen pysäköintilaitoksen perustuksiin vaihtui vähähiilinen betoni

KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) rakentaa Jyväskylässä Hipposkeskuksen yhteyteen nousevan pysäköintilaitoksen, jonka perustusten rakentamisessa käytetään materiaalina vähähiilistä betonia. Vähähiilisen betonin hiilidioksidipäästöt ovat kohteessa noin 15 prosenttia perinteistä betonia alhaisemmat. Materiaalin luokitus on GWP.85, jonka lyhenne tulee sanoista Global Warming Potential. Luku viittaa osuuteen normaalibetonin referenssitasosta.

Lue lisää
Lisää uutisia