X
Julkaistu: 05.02.2024

Lujabetoni oli kokonaistoimittajana Vuoden Betonirakenne 2023 voittajahankkeessa, Raide-Jokeri -pikaraitiotiessä

Lujabetoni toimitti Betoniyhdistyksen Vuoden Betonirakenne 2023 -kilpailun voittajaksi valitun Raide-Jokeri -hankkeen kaikki valmisbetonit, ratapölkyt sekä yhteiskäyttöpylväiden perustuselementit. Tuomariston näkemyksen mukaan Raide-Jokerin onnistunut sovittaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen on pohjautunut nimenomaan laajamittaiseen betonin käyttöön ja oleelliselta osin myös aiemmin rakennettujen betonirakenteiden muuntojoustavuuteen.

Lujabetoni tuli hankkeeseen vahvasti uusilla tuotteillaan ja ratkaisuillaan toimittaen Raide-jokeri -hankkeen pylväsperustusten ja valmisbetonin lisäksi kaikki hankkeen ratapölkyt koko Raide-Jokerin 25 kilometrin matkalle. Ratapölkkytoimitus piti sisällään kahdenlaisia erikoispölkkyjä; sepeliradalle asennettavia linjapölkkyjä sekä betonisen kiintoraiteen sisään valettavia Twin Block-erikoispölkkyjä, yhteensä lähes 66.000 kappaletta.

Valmisbetonia toimitettiin yhteensä noin 68.000 kuutiometriä, mikä on enemmän kuin yhden suurikapasiteettisen valmisbetonitehtaan normaali vuosituotantomäärä. Hanke olikin merkittävä volyymikohde Lujabetonin pääkaupunkiseudun neljälle valmisbetonitehtaalle.

Perustuselementtejä yhteiskäyttöpylväisiin, jotka palvelevat useampaa eri käyttötarkoitusta kuten liikennevaloja, ajojohdinjärjestelmää ja katuvalaistusta, Lujabetoni toimitti hankkeeseen yhteensä 829 kappaletta.

Raide-Jokeri oli Lujabetonille ensimmäinen raitiotieprojekti, jossa radan rakentamisen toimituskokonaisuuteen kuuluivat kaikki edellä mainitut betonitoimitukset.

– On ollut hienoa olla mukana näin merkittävässä ja kaupunkimaisemaa sekä joukkoliikenteen virtauksia muuttavassa hankkeessa. Hanke oli onnistunut ja saimme valtavasti lisää tietotaitoa ja kokemusta kokonaispalvelusta, jota voimme tarjota kiivaasti kasvavaan raitiotie- ja ratarakentamiseen jatkossa, sanoo Sampsa Lehmusoksa, Lujabetonin ratatekniikasta vastaava tehdaspäällikkö.

Ratapölkky on yksi tärkeimmistä komponenteista radan toimintaa ajatellen. Pölkkyjen tärkeimpiä tehtäviä ovat kestää junan synnyttämät voimat ja jakaa ne tasaisesti tukikerrokselle, antaa kestävä tuki ja kiinnitysmahdollisuus kiskolle sekä säilyttää oikea raideleveys ja vaadittu kiskon kallistus. Tuotteiden valmistus vaatii erityisosaamista ja Raide-Jokerin ratapölkyt valmistuivat Lujabetonin Siilinjärven ratapölkkytehtaalla, jossa on valmistettu yhteensä jo lähes neljä miljoonaa ratapölkkyä.

Yhteystiedot
Lujabetoni Oy, Sampsa Lehmusoksa, sampsa.lehmusoksa@luja.fi, p. 044 585 2021

 Kuvat Lujabetoni: Raide-Jokerin Twin Block-erikoispölkyt

Lisätietoa BY:n Vuoden Betonirakenne -palkinnosta ja voiton perusteluista: https://rt.fi/2024/01/vuoden-betonirakenne-2023-voittaja-raide-jokeri/

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia