X
Julkaistu: 12.06.2023

Lujabetoni toimittaa yli sata kilometriä betonipaaluja Stora Enson jättitehdashankkeeseen Ouluun

Lujabetoni toimittaa reilut sata kilometriä teräsbetonipaaluja Stora Enson miljardi-investointiin, Oulun tehdaslaajennukseen. Toimitus on Lujabetonin tämän vuoden yksi suurimmista paalutoimitushankkeista, jonka paalutusurakoitsijoina toimivat Niskasen Maansiirto Oy ja Destia Oy.

Stora Enson uusi miljardi-investointi laajentaa Stora Enson Oulun tehtaan tuotevalikoimaa ja uudistaa toimintaa. Investoinnissa Stora Enson Oulun tehtaalla käytöstä poistettu paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi. Uusi tuotantolinja kuuluu Euroopan suurimpiin ja on samalla kustannuksiltaan ja kilpailukyvyltään tuoteryhmänsä tehokkain.

– Lujabetonilla on osaamista näin mittaviin toimituksiin ja olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme olla mukana tässäkin hankkeessa. Kyseessä on meille merkittävä paalutoimitus jo taloudellinen suhdannekin huomioiden. Toimituksilla on ollut myös merkittävä työllistävä vaikutus etenkin alkuvuoteen, kertoo Lujabetonin betonituoteyksikön johtaja Tuomo Eilola.

Hankkeen betonipaalut toimitetaan Haapajärven ja Kärsämäen tehtaiden tuotantokapasiteettien turvin Kärsämäen vuonna 2020 valmistuneen uuden betonipaalulinjaston ollessa avainasemassa varmistamassa näin suurta toimitusta.

Paalutoimitukset toimivan tehtaan ympäristöön ovat vaatineet erityistä huolellisuutta ja yhteistoimintaa tehtaan kanssa logistiikan suunnittelussa.

Niskasen Maansiirto Oy:n työpäällikkö Raimo Isopahkalan mukaan toimitukset ovat sujuneet  nopeasti vaihtuvista tilanteista huolimatta.

Samoin yhteistyöstä Lujabetonin kanssa kiittää Destia Oy:n työpäällikkö Miro Mykkälä. – Työskentely on sujunut hyvin ja toimituksien muutoksiin on haasteista huolimatta pystytty hyvällä yhteistyöllä reagoimaan nopeasti.

Tällä hetkellä paaluja on toimitettu lähes 80 kilometrin verran. Toimitukset saadaan loppuun pääosin heinäkuuhun mennessä.

 

Yhteystiedot:
Lujabetoni Oy
Betonituoteyksikön johtaja Tuomo Eilola, tuomo.eilola@luja.fi, p. 044 585 2407

Kuva: Lujabetonin imagokuva

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia