X
Julkaistu: 14.12.2021

Lujatalo on voittanut Kirkonkylän kampuksen rakentamisen Tuusulassa

Lujatalo Oy ja Tuusulan kunta ovat 8.12.2021 allekirjoittaneet sopimuksen Tuusulan Kirkonkylän kampuksen rakentamisesta. Hankkeessa Lujatalo rakentaa koulu- ja päiväkotikampuksen, jossa samassa rakennuksessa toimivat sekä suomen- että ruotsinkieliset koulut että päiväkoti. Urakkamuotona on jaettu-urakka ja sen rakennusurakan arvo on n. 21 miljoonaa euroa (alv 0%). Rakennuttajana hankkeessa toimii Tuusulan kunta.

Tuusulaan rakennettavan uuden Kirkonkylän kampuksen rakentajaksi on valittu Lujatalo Oy. Hankkeessa Lujatalo rakentaa vanhan koulun tilalle suomen- ja ruotsinkielisen koulun sekä päiväkodin samaan rakennukseen. Kampukseen tulee opiskelutilat 450 koulun oppilaalle ja yhdeksälle päiväkotiryhmälle eli noin 190 lapselle. Henkilöstön määrä on noin 70 henkilöä.

Uuden kampuksen rakentamisen yhteydessä puretaan tontilla olevat sisäilmaongelmainen vanha koulu ja asuinrakennus. Nykyisen jo käytöstä poistetun Kirkonkylän koulun oppilaat ovat jo aiemmin siirtyneet lähistölle väistötiloihin.

Koulutontin pohjoispuolella sijaitsee golfkenttä, länsipuolella Järvenpääntie ja eteläpuolella Tuusulantie. Osana urakkaa toteutetaan piha-alueiden melusuojaus meluvallein ja -aidoin.

Kyseessä on kaksikerroksinen koulu ja päiväkotirakennus, jonka suunnittelussa on käytetty kestäviä ja koeteltuja ratkaisuja. Runko koostuu teräs- ja betonielementeistä ja ulkoseinät ovat pääosin kennotiiliharkoista, jotka rapataan.

– Kirkonkylän kampus on meille Lujatalolla hyvin mieluinen hanke. Koulurakentaminen on ominta osaamistamme, ja tähän hankkeeseen meillä vapautuu sopivasti luottotiimi, sanoo Lujatalon tuotantojohtaja Marko Saloranta.

Rakennustyöt tehdään soveltuvin osin sääsuojan alla niin, ettei kosteudelle alttiit rakenteet pääse missään vaiheessa kastumaan. – Haluamme tässä hankkeessa korostetusti keskittyä kosteustekniseen laadunhallintaan. Varmistamme, että aikanaan uuteen kouluun muuttavat oppilaat, päiväkotilapset ja henkilökunta pääsevät varmasti terveelliseen ja kestävästi rakennettuun oppimisympäristöön, kertoo Lujatalon työpäällikkö Tero Määttä.

Tuusulan Kirkonkylän kampushankkeen työllistävä vaikutus on merkittävä, arviolta noin 200 henkilötyövuotta työmaalla ja välillisesti paljon enemmän huomioiden esivalmistaminen ja suunnittelu.

Hankkeen rakentaminen aloitetaan joulukuussa 2021 ja se valmistuu syyslukukaudeksi 2024.

Lisätiedot: Lujatalo Oy,
Tuotantojohtaja Marko Saloranta, marko.saloranta@luja.fi, p. 044 585 2871
Työpäällikkö Tero Määttä, tero.maatta@luja.fi, p. 044 585 2823

Kuvat: Havainnekuva hankkeesta, lähde Arkkitehtitoimisto LPV Oy

Julkaistu: 24.03.2024

Uusi Kalajärven koulu on valmis - kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026

Pohjois-Espoon koulupalvelut laajenevat, kun uusi Kalajärven koulu otetaan käyttöön maaliskuun lopussa. Uusi koulu on valmistunut vanhan koulurakennuksen tilalle ja se tarjoaa energiatehokkaat ja muuntojoustavat tilat yli 600 ala- ja yläkoululaiselle. Koulun tilat on suunniteltu ja mitoitettu monenlaiseen toimintaan sopiviksi ja rakennus on toteutettu siten, että tiloja voidaan yhdistää isompien opetusryhmien käyttöön. Varsinaisen koulun yhteyteen on suunniteltu luokkatilojen lisäksi kolmeen osaan jaettava liikuntasali, joka palvelee opetuksen lisäksi iltaisin myös laajasti alueen asukkaita ja urheiluseuroja.

Lue lisää
Lisää uutisia