X
Julkaistu: 17.06.2020

Lujatalo rakentaa kasvavalle Espoon Niittykummun alueelle viisi kerrostaloyhtiötä

Lujatalo on valittu rakentamaan asuinkerrostaloja kasvavalle Espoon Niittykummun alueelle. Lujatalon toimesta alueelle nousee viisi erillistä kerrostaloyhtiötä ja näitä palveleva pysäköintihalli. Hankkeen urakkasumma on 41 miljoonaa euroa ja asuntoja tulee 195.

Niittykumpu kasvaa alueena niin tiivistyen kuin laajentuen ja myös Lujatalossa nähdään alueen vetovoima. Nyt Lujatalo rakentaa alueelle asuinkerrostaloja Espoon Asunnoille sekä Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle. Lähialueelle on tulossa edellä mainittujen lisäksi Lujatalon omaa tuotantoa. Merituulentien vastakkaiselle puolelle rakennetaan kaksi kerrostaloa, joihin valmistuu yhteensä noin 138 Lujakoti-asuntoa sekä pihakannen alle rakennettava pysäköintilaitos. Lujakoti-hankkeen rakentaminen aloitetaan aikaisintaan loppuvuodesta 2020.

Metrolinjan ansiosta kulkuyhteydet kaikkialle pääkaupunkiseutua ovat hyvät, kauppakeskus Niitty palveluineen on lähellä ja sijainti luonnon ja urheilumahdollisuuksien tuntumassa tuovat oivalliset erityispiireteensä alueelle.

– On hienoa, että saamme hankkeen rakenteille. Meille ja kumppaneillemme kyseessä on merkittävä hanke ja hieno kokonaisuus keskeisellä sijainnilla, ja tämä vahvistaa merkittävästi meidän ennestään hyvää tilauskantaamme. Kun yhdistämme tämän hankkeen ja viereisen oman Lujakoti-hankkeen, on kyseessä Niittykumpuun lähes 350 asunnon tuotanto, sanoo Lujatalon Uudenmaan alueen asuntorakentamisen yksikön johtaja Janne Mönkkönen.

Alueen viisi erillistä kerrostaloyhtiötä sisältävät seitsemän 6-7-kerroksista kerrostaloa. Asunnot ovat kaiken kokoisia vuokra-asuntoja erilaisiin asumisen tarpeisiin, asuntoja tulee yhteensä 195 kappaletta.

Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle rakennetaan kolme yhtiötä neuvottelu-KVR-urakkana. Veritaksen urakoiden arvo n. 23 M€. Kohteeseen tulee neljä kerrostaloa ja 119 asuntoa.

– Pitkän suunnitteluprosessin jälkeen voimme iloita siitä, että asuntojen rakentaminen nyt lähtee käyntiin. Sijainti on erinomainen ja asuntokanta tulee monipuolistamaan vuokra-asuntotarjontaamme pääkaupunkiseudulla. Lujatalo Oy on tuttu yhteistyökumppani toimitilapuolella ja nyt laajennamme yhteistyötä asuntorakentamisen puolelle, sanoo Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen kiinteistöjohtaja Peter Karlsson.

Kohtuuhintaisia koteja tarjoavalle Espoon Asunnoille Lujatalo rakentaa kaksi kohdetta. Niissä on yhteensä kolme kerrostaloa ja asuntoja 76. Kohteet sijaitsevat osoitteissa Nuttukuja 4 ja Nuttukuja 10, ja ne täydentävät erinomaisesti Espoon Asuntojen Niittykummussa jo olevaa uudiskohdekantaa. Espoon Asuntojen urakoiden arvo on yhteensä n. 18 M€.

– Lujatalo on urakoinut meille useita kohteita ja tällaisessa tiiviissä kaupunkikorttelissa teemme mielellämme yhteistyötä tutun kumppanin kanssa. Nuttukujan kohteet sijaitsevat yhdellä Espoon tämän hetken nopeimmin kehittyvällä alueella ja Espoon Asunnoille tärkeän tavoitteen mukaisesti hyvien kulkuyhteyksien varrella monipuolisen palvelutarjonnan ääressä, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Kohteen rakentaminen aloitetaan kesä-heinäkuussa 2020 ja kohde on valmis vuoden 2022 loppuun mennessä

 

Lisätiedot:
Lujatalo Oy, aluejohtaja Janne Mönkkönen, p. 044 585 2092, janne.monkkonen@luja.fi

Kuvat: Havainnekuvat hankkeesta

Lisää uutisia