X
Julkaistu: 07.05.2020

Lujatalo Oy valittu Puotilan ala-asteen elinkaarihankkeen toteuttajaksi

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 16.4. pidetyssä kokouksessa päättänyt esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Puotilan ala-asteen elinkaarihankkeen toteuttajaksi Lujatalo Oy:n ryhmittymän. Hankkeen investointivaiheen ja palvelujakson arvo yhteensä on noin 26 MEUR ja laajuus on noin 5740 brm². Puotilan ala-asteen elinkaarihanke on yksi Helsingin kaupungin ensimmäisiä elinkaarimallilla toteutettavia hankkeita. Lujatalolla kokemusta elinkaarihankkeista on jo useiden tehtyjen sekä rakenteilla olevien sairaala- ja monitoimirakennusten osalta.

– Olemme enemmän kuin tyytyväisiä Puotilan ala-aste-elinkaarihankkeen voitosta. Meillä oli hieno yhteistyö kaikkien osallisten kesken tarjousvaiheessa. Mm. Verstas Arkkitehdit toteutti kaikilta osin erinomaisen lopputuloksen, sanoo Lujatalon elinkaariliiketoiminnan johtaja Mikko Hollmén. Samalla olemme luoneet jo hyvän alun tilaajan ja käyttäjän kanssa yhteistyölle, mikä on tärkeää pitkässä kumppanuushankkeessa.

– Kilpailuvaiheesta tulee päällimmäisenä mieleen innostunut joukkuehenki, jolla Lujatalon omasta väestä ja suunnittelijakumppaneistamme koottu ammattilaisten tiimi paneutui hankkeen ratkaisuihin. Kiitos urakkakilpailun voitosta kuuluu ihan jokaiselle hankkeeseen vaikuttaneelle henkilölle, kiittää hankkeessa projektinjohtajana toimiva Marko Saloranta Lujatalolta.

Puotilan ala-asteen uudisrakennus rakennetaan nykyisen, purettavan ala-asteen tontille nykyisen ala-asteen ollessa huonokuntoinen ja tiloiltaan pieni kasvavalle oppilasmäärälle. Työt tontilla alkavat kaupungin purkaessa nykyisen koulurakennuksen kesällä 2020 ja varsinaiset rakennustyöt syksyllä.

Uusi koulurakennus tulee tarjoamaan nykyaikaiset, terveelliset ja turvalliset uuden opetussuunnitelman oppimisympäristön mukaiset tilat ala-asteen 530 oppilaalle sekä 70 esiopetusryhmäläiselle. Lisäksi se sisältää harrastus‐ ja kokoontumistiloja lähialueen asukkaille. Rakennus on helposti saavutettavissa jalan, pyöräillen ja julkisella liikenteellä. Rakennus toimii keskuksena niin ala‐asteen koululaisille kuin ympäröivälle yhteisölle. Hankkeen arkkitehtisuunnitelmasta vastaa Verstas Arkkitehdit Oy, pihasuunnittelusta Nomaji maisema-arkkitehdit Oy ja erikoissuunnittelusta Sitowise Oy.

Uusi koulurakennus valmistuu 5/2022 siten, että tilat ovat käyttöön otettavissa elokuussa 2022. Sen jälkeen Lujatalo kumppaninsa L&T:n kanssa huolehtii rakennuksen ylläpidosta ja käytettävyydestä 20 vuoden ajan. Sopimuksen päättyessä rakennus luovutetaan Helsingin kaupungille sovitussa luovutuskunnossa. Rakennuksen energiatehokkuus on erittäin korkea.

Lujatalo haluaa olla merkittävästi mukana elinkaarihankkeissa, jotka tarjoavat kertaprojektien sijasta pidempiä asiakkuussuhteita ja kasvattavat palveluiden osuutta toiminnasta.

Yhteystiedot:
Lujatalo Oy, elinkaariliiketoiminnanjohtaja Mikko Hollmén, mikko.hollmen@luja.fi, p. 044 585 2900
Lujatalo Oy, tuotantojohtaja Marko Saloranta, marko.saloranta@luja.fi, p. 044 585 2871

 Kuvat:
Havainnekuvat Puotilan uudesta ala-asteesta

 

Julkaistu: 01.06.2020

Lujabetonilta vientikaupan päänavaus Ruotsin betonimarkkinaan

Lujabetoni on saanut merkittävän vientikaupan Ruotsin markkinaan, kun se toimittaa Suomesta vaativia elementtituotteita Kiirunan uuden keskustan rakentamiseen. Kauppa on päänavaus Lujabetonin vientikaupassa Pohjois-Ruotsiin ja samalla osoitus Lujabetonin toiminnan joustavuudesta sekä toimituskyvystä, kun kyseessä ovat tiukat aikataulut ja suuret volyymit.

Lue lisää
Julkaistu: 29.05.2020

Rakentajat tehostavat kosteudenhallintaa laajalla verkkokoulutuksella

Lujatalo Oy, kolmentoista muun Suomen suurimman rakennusliikkeen kanssa, on yhdessä kehittänyt eKosteus-koulutuksen ja alkaa hyödyntää sitä oman henkilöstönsä koulutukseen. Tavoitteena on parantaa kosteudenhallinnan osaamista sekä torjua kosteusvaurioita. Koulutus kokoaa yhteen perustiedot, jotka rakentamisen kaikkien osapuolten tulee tuntea, jotta kuivaketju ei katkea.

Lue lisää
Lisää uutisia