X
Julkaistu: 15.05.2019

Lujatalo ja Metropolia tiivistävät yhteistyötään kestävän rakentamisen edistämiseksi

Kestävän rakentamisen edelläkävijä Lujatalo Oy ja Metropolia tiivistävät yhteistyötään 14.5.2019 solmitun työelämäyhteistyösopimuksen myötä.

Tavoitteena on tarjota opiskelijoille monia eri mahdollisuuksia ja tapoja tutustua Lujatalon toimintaan harjoittelu- ja työpaikkojen kautta sekä vahvistaa Lujatalon myönteistä työnantajakuvaa, että Metropolian arvostusta ammattilaisten opiskelupaikkana. Päämääränä on myös tehdä tiivistä tutkimus-ja kehitysyhteistyötä muun muassa tietomallinnuksen alueella.

”Lujatalo on merkittävä toimija pääkaupunkiseudun asunto-, toimitila- ja korjausrakentamisessa. Toivomme työllistävämme jatkossakin ammattitaitoisia rakentamisen teknisiä osaajia alueelta ja olemmekin nyt solmineet yhteistyösopimuksen Metropolian kanssa”, sanoo Lujatalo Oy:n henkilöstöjohtaja Tapio Huttunen.

”Tulemme tekemään yhteistyötä Metropolian ja sen opiskelijoiden kanssa niin tiedon jaossa, alan kehittämisessä kuin opiskelijoille harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja tarjoten. Myös opiskelun tukeminen erilaisin menetelmin on osa yhteistyötä. Luja-yhtiöt on yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista ja Lujataloon opiskeluaikana jalansijan saaneella on erinomaiset edellytykset jatkaa työskentelyä Lujassa seurassa valmistumisen jälkeenkin”, Huttunen jatkaa.

”Olemme tehneet Lujatalon kanssa yhteistyötä innovaatioprojekteissa ja opinnäytteissä, ja yhdessä kehittäneet uudis- ja korjausrakentamista niiden projektin- ja prosessinhallinnan sekä työmenetelmien osalta. Uusi työelämäyhteistyösopimus syventää ja systematisoi yhteistyötä ja luo mahdollisuuden entistä monipuolisempaan yhteistyöhön tulevaisuuden kestävän rakentamisen edistämiseksi. Lujatalon tekemä lahjoitus myös tukee opetuksen kehittämistä valituilla painopistealueilla”, kertoo Metropolian rakentamisen ja arkkitehtuurin yliopettaja Mika Lindholm.

Lujatalo osallistui viime vuonna Metropolian Muutamme maailmaa -varainhankintakampanjaan tekemällä lahjoituksen Metropolian tekniikan koulutusalalle.

 

Kuvassa Lujatalon henkilöstöjohtaja Tapio Huttunen sekä Metropoliasta toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola ja yliopettaja Mika Lindholm.

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia