X
Julkaistu: 13.05.2019

Lujabetoni vahvasti mukaan isoihin valmisbetonikohteisiin Ouluun

Lujabetonin Oulun uusi korkean kapasiteetin valmisbetonitehdas valmistui juuri parahiksi rakentamisen kiivaaseen kesäsesonkiin ja on aloittanut tuotannon sekä asiakastoimitukset. Uuden tehtaan 120 m³ tuntikapasiteetin turvin Lujabetoni pystyy nyt toimittamaan Pohjois-Suomen alueen suuretkin valmisbetonikohteet nopealla aikataululla. Yhdessä aiemman tehtaan toimituskapasiteetin ja kyvykkään kuljetuskaluston turvin Lujabetoni on nyt tosissaan mukana kilpailussa Oulun ja Pohjois-Suomen kaikenkokoisissa kohteissa.

Oulun uuden valmisbetonitehtaan investointipäätös otettiin ilolla vastaan, sillä nykyisen tehtaan kapasiteetti on pitkään ollut riittämätön palvelemaan Oulun seudun nykyisiä asiakkaita sekä vilkasta rakentamisen markkinaa.

– Saimme investoinnin juuri oikeaan aikaan ja nyt sen myötä meillä on Oulussa moderni ison kapasiteetin valmisbetonitehdas varatehtaineen, sanoo Lujabetonin Oulun tehdaspäällikkö Ari-Pekka Kähkönen. – Tulossa on suuria kohteita kuten esimerkiksi uusi Lasten- ja naisten -sairaala sekä Hailuodon silta. Lisäksi kerrostalorakentaminen on edelleen hyvällä mallilla Oulun alueella, Kähkönen lisää.

Uusi tehdas mahdollistaa myös Lujabetonin uusien valmisbetonituotteiden kuten esimerkiksi suositun pintalattiavaluihin tarkoitetun LujaFlow 20/60 -betonin tekemisen.

Tehtaan rakentaminen aloitettiin vuoden 2019 alussa ja tuotannon on määrä alkaa toukokuun puolessa välissä, jolloin ensimmäiset massat saadaan ulos. Rakennusvaihe eteni hyvin ja kaikki yhteistyökumppanit onnistuivat hyvin omissa tehtävissään.

– Olemme olleet todella tyytyväisiä uuden betonitehtaan rakentamisprojektiin. Meillä oli rakentamiselle todella tiukka aikataulu päästäksemme mukaan kesän sesonkiin uudella tehtaalla. Yhteistyössä kyvykkäiden toteuttajien kanssa pysyimme suunnitellussa aikataulussa hienosti.

Lisätiedot: Lujabetoni Oy, Oulun tehdaspäällikkö Ari-Pekka Kähkönen, p. 044 585 2314,
ari-pekka.kahkonen@luja.fi

Kuva: Ilmakuva Lujabetonin Oulun uudesta valmisbetonitehtaasta

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia