X
Julkaistu: 17.10.2018

Luja lahjoittaa 30 000 euroa Savonialle

Perheyhtiö haluaa lahjoittaa nuorten osaajien koulutukseen.

Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy ja Lujabetoni Oy ovat tehneet yhdessä Savonia-ammattikorkeakoululle 30 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus on osa Luja-yhtiöiden lahjoitussarjaa, jossa yhtiöt tukevat neljän alueellisen ammattikorkeakoulun toimintaa.

– Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja olla osaltamme mahdollistamassa laadukasta teknisen alan koulutusta. Haluamme panostaa nuoriin ja opiskelijoihin, sillä he ovat tulevaisuuden työntekijöitä, sanoo Lujatalon Itä-Suomen aluejohtaja Heikki Jalkanen.

– Olemme perheyhtiö ja haluamme miettiä liiketoimintaamme pitkällä aikavälillä. Panostamalla tulevaisuuden tekijöihin edesautamme myös omaa kasvuamme kestävällä tavalla, sanoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén on todella iloinen Lujan lahjoituksesta.

– Savonialle on tärkeää, että Luja-yhtiöt näkee Savonian vahvana toimijana korkeakoulukentässä. Savonia ja Luja ovat tehneet pitkään sopimuspohjaista yhteistyötä.  Nyt yhteistyötä halutaan edelleen syventää koulutus- sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

– Tiivis yhteistyö vahvistaa Savonian roolia vahvana työelämäläheisenä korkeakouluna. Opiskelijat hyötyvät yhteistyöstä mm. Lujan tarjoamissa työelämäprojekteissa.  Lisäksi Lujatalo ja Lujabetoni tarjoavat opiskelijoille harjoittelu- ja opinnäytetyömahdollisuuksia ja ovat näin asiantuntemuksellaan mukana opetuksessa.

Vidgrén jatkaa, että Savonia on vahvasti mukana myös alan innovaatio- ja tuotekehitystoiminnassa, joka on myös yksi Savonian ja Lujan yhteistyösopimuksen toimenpiteistä.

– Tämän tyyppinen toiminta vahvistaa molempia osapuolia ja lisää myös Savonian vaikuttavuutta.

Vahva osaajien kouluttaja

Savoniasta valmistuu noin 1 200 osaajaa vuodesta, joista 64 prosenttia työllistyy maakuntaan.  Savonia on varsinkin vahva tekniikan osaajien kouluttaja. Nuori tai alaa vaihtava voi kouluttautua Savoniassa esimerkiksi rakennusmestariksi, rakennusarkkitehdiksi tai rakennustekniikan insinööriksi.

– Koulutamme insinöörejä kolmella kampuksella Kuopiossa, Varkaudessa ja Iisalmessa. Vuosina 2015–2017 meiltä valmistui yhteensä 775 insinööriä, Vidgrén kertoo.

Alkuvuodesta tehty lakimuutos mahdollistaa lahjoitustoiminnan ammattikorkeakouluille tänä vuonna. Savonia saa jokaista lahjoitettua euroa kohti valtiolta toisen euron lisää vastinrahaa. Savonialla on nyt lahjoitusvaroja koossa 792 000 euroa ja keräysaikaa on jäljellä vuoden loppuun saakka.

Loppuvuodesta onkin luvassa juhlahumua, kun Savon yrittäjät, Kuopion alueen Kauppakamari, MTK Pohjois-Savo, Rakennusteollisuus ja Teknologiateollisuus järjestävät Savonia-gaalan Scandic Kuopiossa perjantaina 2.11.2018 klo 18.00 alkaen.

Lisätietoja:
Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli, p. 044 585 2015, mikko.satuli@luja.fi

Julkaistu: 24.09.2024

Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa - Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa

Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Lue lisää
Lisää uutisia