X
Julkaistu: 19.03.2018

Reijo Karhinen Lujan hallituksiin

Lujatalon ja Lujabetonin hallituksiin valittiin yhtiökokouksessa 17.3.2018 uutena jäsenenä vuorineuvos Reijo Karhinen.

Vuorineuvos, KTM Reijo Karhinen on viimeiset 11 vuotta toiminut OP Ryhmän pääjohtajana, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle. Tätä ennen Karhinen teki pitkän uran finanssialalla eri tehtävissä. Hän toimi muun muassa Kuopion Osuuspankin toimitusjohtajana vuosina 1990-1994. Työuransa aikana Karhisella on ollut lukuisia luottamustehtäviä sekä finanssialalla että muualla.

Eläkkeelle jäätyään Karhinen valittiin Valtion kehittämisyhtiön Vaken hallituksen puheenjohtajaksi. Lujan hallituksen jäsenyys on toinen hallitustehtävä, mihin Karhinen on ryhtynyt.

Valintansa perusteesta Karhinen toteaa: ”Ollessani Varkauden Osuuspankin toimitusjohtaja vuosina 1985-88 tutustuin ensimmäistä kertaa Lujan yhtiöihin ja niiden toimintatapoihin. Jo silloin syntyi tunneside hyvin johdettuun perheyhtiöön, jonka arvomaailmaan on helppo samastua. Tilaisuus saada antaa oma osaaminen pieneksi osaksi tätä menestystarinaa on minulle etuoikeus.”

Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Hannu Isotalo on Karhisen valinnasta hyvillään: ”Lujan hallitus sai riveihinsä vahvan talouselämän vaikuttajan ja ammattilaisen. Reijo Karhinen on sekä näkijä että tekijä ja siivittää perheyhtiömme menestystä.”

Reijo Karhisen lisäksi Lujan hallitukseen valittiin Hannu Isotalo, Mirja Vainikainen, Davide D’incau, Timo U. Korhonen ja Timo Kohtamäki. Lujan hallituksessa on nyt kolme jäsentä, joille on myönnetty vuorineuvoksen arvo.

Lisätietoja:
Luja-yhtiöt, hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Hannu Isotalo, p. 044 585 2600, hannu.isotalo@luja.fi

Julkaistu: 19.03.2026

Hipposkeskuksen pysäköintilaitoksen perustuksiin vaihtui vähähiilinen betoni

KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) rakentaa Jyväskylässä Hipposkeskuksen yhteyteen nousevan pysäköintilaitoksen, jonka perustusten rakentamisessa käytetään materiaalina vähähiilistä betonia. Vähähiilisen betonin hiilidioksidipäästöt ovat kohteessa noin 15 prosenttia perinteistä betonia alhaisemmat. Materiaalin luokitus on GWP.85, jonka lyhenne tulee sanoista Global Warming Potential. Luku viittaa osuuteen normaalibetonin referenssitasosta.

Lue lisää
Lisää uutisia