X

Lujan tarina

Sisulla ja sydämellä suomalaista yhteiskuntaa rakentamassa

Lujan perusti Feliks Isotalo, entinen maanviljelijä, poliisi ja maatalouskauppias vuonna 1953. Hän aloitti 16-vuotiaana maanviljelijänä. Ostamallaan pienellä sukutilalla Feliks raivasi peltoa ja kaivoi ojia, niin että kun hän pari vuotta myöhemmin meni sotaväkeen, oli pikkutila paisunut jo 100 hehtaarin maatilaksi. Feliksin sinnikkyys ja periksiantamattomuus olivat omaa luokkaansa: kun hän illalla lopetti ojankaivuun, olivat kädet verillä eikä koukistuneita sormia tahtonut saada irti lapionvarresta.

Lujaa työtä

Samaa työteliästä linjaa Feliks Isotalo jatkoi myöhemmin poliisintoimessaan sekä perustaessaan oman sementtivalimoyrityksen. Vaikka Feliks Isotalolla ei ollut koulutusta betonialalle, hänellä oli kykyä vaistota asiakkaan tarpeet, ”nokkavainua”. Hän ei jäänyt tuon ajan tavan mukaan toimistolle odottelemaan tilauksia, vaan pakkasi laukkunsa täyteen tuotenäytteitä ja lähti asiakkaiden luo niitä esittelemään.

Feliks Isotalo omistautui täysin yritykselleen ja teki pitkiä työpäiviä. Hänellä oli myös rohkeutta toteuttaa uusia ideoita: hän investoi jatkuvasti uusiin koneisiin ja kehitti itse tuotteita ja koneita. Hänen perustamastaan sementtivalimosta tuli muutamassa vuodessa esimerkkivalimo, johon alan yrittäjät kävivät tutustumassa eri puolilta Suomea.

Arvot tukevat kestävää kehitystä

Feliks Isotalo loi pohjalaisella sisullaan, persoonallaan ja toimintatavoillaan yhtiömme perusarvot, Lujat toimintatavat, joita on noudatettu näihin päiviin asti. Yhtiömme onkin harvoja perheyrityksenä säilyneitä konserneja rakennusalalla. Vähitellen putkia ja renkaita valmistaneesta pienestä sementtivalimosta on kasvanut Suomen suurimpiin kuuluva rakennusalan konserni, joka työllistää pari tuhatta ihmistä ympäri Suomen.