X
Julkaistu: 31.10.2016

Teollisuuden sivuvirroista huippubetonia – Lujabetoni mukana kansainvälisessä kehityshankkeessa

Lujabetoni on mukana kansainvälisessä kehityshankkeessa, jossa kehitetään uutta, ympäristöystävällistä tapaa valmistaa betonia teollisuuden sivuvirroista saatavilla geopolymeereillä. Geopolymeeriteknologialla valmistettu betoni tuottaa jopa 80 prosenttia vähemmän CO2-päästöjä kuin perinteisin keinoin valmistettu betoni. Mikäli kehityshankehakemus hyväksytään EU:ssa, käynnistyy hanke ensi keväänä huhti-toukokuun aikana.

Oulun yliopiston koordinoimaan EU-kehityshankkeeseen kuuluu Lujabetonin lisäksi joukko muita kotimaisia yrityksiä sekä 13 alan toimijaa Euroopasta mukaan lukien tutkimuksessa mukana olevat yliopistot. Näiden yhteistyötahojen kesken etsitään luontoa säästäviä ratkaisuja rakennusaineteollisuuden tarpeisiin.

Lujabetonin Oulun tehdaspäällikkö Juha Mustaniemi kertoo hankkeessa mukanaolevien suuresta innostuksesta. – Olemme kaikki hyvin odottavaisella mielellä ja kiinnostuneina, kertoo Mustaniemi. Geopolymeeritekniikalla valmistettua betonia on jo tehty mm. Australiassa ja Isossa-Britanniassa ja näistä saadut kokemukset ovat erittäin hyviä. – Geopolymeerituotanto tulee avaamaan monenlaisia mahdollisuuksia esim. kevyempiin ja äärimmäisiä rasituksia ja olosuhteita kestäviin betonituotteisiin. Yliopiston tutkimusten mukaan oikealla tavalla prosessoimalla voidaan päästä todella koviinkin betonin lujuuksiin lopputuotteissa, jopa kovempiin kuin perinteisin keinon valmistetussa betonissa, Mustaniemi sanoo. Tulevaisuudessa geopolymeeribetonista on mahdollista valmistaa esimerkiksi hoikkia ja ohuita elementti- ja kuorirakenteita, ympäristöbetonituotteita (pihalaatat ja –kivet) sekä kulutusta kestävää betonia.

Geopolymeeri on yleisnimi teollisuuden mineraalisten sivuvirtojen ja alkaalisten ainesosien reaktiona syntyvästä betoninomaisesta lujasta materiaalista. Reaktiivisina aineina valmistuksessa käytetään alkaalisia ainesosia kuten esim. natriumpohjaisia liuoksia.

– Meillä on nyt monia mahdollisuuksia löytää perinteisiä kivipohjaisia materiaaleja korvaavia tuotteita betonin valmistukseen. Tämä on tulevaisuutta, ja antaa meille mahdollisuuden tuoda markkinoille aidosti vihreää kierrätysbetonia sekä sitä myötä säästää luonnonkiviainesvarojamme. Vaikka sementin valmistuksen ja sitä kautta betonin CO2-päästöt ovat Suomessa pieniä, vain noin 1,3 % koko maan CO2-päästöistä, näemme tärkeäksi hakea keinoja tämänkin osuuden vähentämiseksi, Juha Mustaniemi painottaa.

Hanke on lähtenyt käyntiin vuoden 2016 alkupuolella EU-komissiolle lähetetyn hakemuksen muodossa. Lopullinen päätös hankkeen hyväksymisestä ja käynnistymisestä saadaan ensi vuoden alkupuolella. Kokonaisuudessaan hanke tulee kestämän nelisen vuotta, joista kahden ensimmäisen vuoden aikana tehtävässä reseptiikan kehityksessä Lujabetoni on jo mukana. Viimeiset kaksi vuotta ovat demonstraatiovaihetta, jossa testejä tehdään hankkeessa mukana olevien Euroopan maiden tehdasoloissa Lujabetoni mukaan lukien.

Lisätietoja:
Lujabetoni Oy, tehdaspäällikkö Juha Mustaniemi p. 044 585 2318, juha.mustaniemi@luja.fi

Julkaistu: 25.07.2019

Lujatalo Oy urakoi Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennuksen – kyseessä Suomen toiseksi suurimman keskussairaalan uudisrakennus

Lujatalo Oy on voittanut RV7 Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennusurakkakilpailun ja rakentaa näin Suomen toiseksi suurimman keskussairaalan uudisrakennuksen. Urakan arvonlisäveroton arvo on noin 50 miljoonaa euroa sisältäen kohteen rakennustekniset työt. Lujatalon aiempia sairaalakohteita ovat mm. Meilahden sairaala, Espoon sairaala ja Lohjan sairaala.

Lue lisää
Lisää uutisia