X
Julkaistu: 12.05.2014

Lujabetoni voitti Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun toista kertaa peräkkäin

Lujabetoni Oy voitti toistamiseen Betoniteollisuus ry:n työturvallisuuskilpailun Siilinjärven maatalouselementtitehtaan yltäessä ykköspaikalle kovatasoisessa kilpailussa. Vuotta aiemmin kilpailun voiton vei Siilinjärven ratapölkky- ja ontelolaattatehdas.

Työturvallisuuskilpailuun osallistui 64 tuotantolaitosta ja kilpailua käytiin kolmessa eri sarjassa.

Nyt viidettä kertaa järjestettävän kilpailun tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Harjuniemi, Rakennusliitto, Ylitarkastaja Keijo Päivärinta, ES-AVI ja toimitusjohtaja Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry, joka toimi tuomariston puheenjohtajana.

Tuomaristo perusteli Siilinjärven maatalouselementtitehtaan voittoa mm. tehtaalle luodulla poikkeuksellisen luottamuksellisella työilmapiirillä, jonka avulla tehtaan johto on pystynyt motivoimaan ja sitouttamaan koko henkilökunnan lujasti yhteisten turvallisuustavoitteiden toteuttamiseen.

– Yhteisen tavoitteen eteen työskentely tuottaa nyt tulosta erityisesti Siilinjärven voittaja-tehtaallamme, missä merkille pantavaa on ollut koko työporukan sitoutunut asenne sekä määrätietoinen työ turvallisuuden eteen, kiittelee Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo. – Konkreettisia toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi ovat olleet erityisen huomion kiinnittäminen koneturvallisuuteen sekä riskien oton minimoiminen.

Tuomariston mukaan tehtaalla on onnistuttu myös parantamaan tuotelaatua merkittävästi.

Mm. laatureklamaatiot on saatu tuotannon osalta eliminoitua lähes kokonaan, mikä näkyy positiivisena tehtaan tuottavuudessa. Niin ikään alihankkijoiden mahdollisiin turvallisuus-laiminlyönteihin puuttuminen oli hoidettu yrityksessä tuomariston mielestä esimerkillisesti.

Lujabetonin yksi tärkeistä tavoitteista on jatkuva tuotekehitys asiakkaan parhaaksi. – On motivoivaa huomata, että työturvallisuuteen panostaminen parantaa tuotteittemme laatua entisestään ja tuottavuus kasvaa, sanoo Isotalo.

Lujabetoni näkee turvallisen työympäristön eteen työskentelyn tärkeäksi osaksi menestyksekästä johtamista. Yritys on jo vuosia korostanut työturvallisuuteen panostamista ja haastanut muitakin alalla toimijoita aktiivisuuteen.

– Olemme luonnollisesti tyytyväisiä kilpailun voitosta, vaikka voitto ei olekaan meille itsetarkoitus. Tähtäämme pitkäjänteisellä ja systemaattisella työllä työturvallisuuden parantamiseen kaikilla toimipaikoillamme ja tehtaillamme. Turvallinen työskentely on asenne, joka pikku hiljaa juurtuu tavoiksi toimia, valottaa Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo Lujabetonin filosofiaa. Fennian lahjoittaman 5000 euron arvoisen palkintorahan Lujabetoni tulee käyttämään tehtaan työturvallisuuden edelleen kehittämiselle.

Lisätietoja: Lujabetoni Oy, toimitusjohtaja Mikko Isotalo, puhelin 044 585 2305

Julkaistu: 16.10.2023

Hyväntekeväisyys on osa Lujan vastuullisuutta

Luja-yhtiöt haluaa perheyhtiönä noudattaa toiminnassaan kestävän liiketoiminnan periaatteita. Tämä tarkoittaa asiakaskeskeisyyden lisäksi sitä, että olemme mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa vastuullisesti, eettisin keinoin ja Lujia arvoja noudattaen.

Lue lisää
Lisää uutisia