X

Talous

Luja on yli kuusikymmenvuotisen historiansa aikana kasvanut pienestä sementtivalimosta suureksi valtakunnalliseksi konserniksi. Olemme yhä täysin suomalaisessa omistuksessa oleva perheyhtiö.

Lujalla talousasioita on aina hoidettu huolella ja harkiten. Jo yhtiön perustaja Feliks Isotalo varoitti liiallisesta lainanotosta ja loi näin yhtiön arvoihin kuuluvan ”Liian suuria riskejä ja velkoja vältetään”. Niinpä vieläkin monena vuonna on esimerkiksi Lujabetonin uudet tehdasinvestoinnit rahoitettu tulorahoituksella, ilman lainanottoa. Vahva talous on yritykselle hyvä jatkuvuuden tae erilaisissa suhdannetilanteissa.

Taloussivuiltamme löydät viimeisimmät tilinpäätöslukumme sekä vuosikertomuksemme. Viralliseen Lujatalo-konserniin kuuluvat emoyhtiö Lujatalo Oy ja tytäryhtiö Lujabetoni Oy. Vuosikertomuksessamme on kuitenkin mukana myös katsaus Fescon Oy:n toimintaan, koska se kuuluu samaan yhtiöryhmään ja on Luja-yhtiö, vaikka sen tilinpäätösluvut eivät viralliseen konsernitilinpäätökseen sisällykään.