Lujat toimintatavat
Lujan arvot eli Lujat toimintatavat ovat olleet olemassa jo kymmeniä vuosia. Pääosan niistä loi yrityksen perustaja, Feliks Isotalo, omalla toiminnallaan ja persoonallaan. Lujat toimintatavat on myös vuosien varrella sisäistetty ja ne ohjaavat arkipäivän toimintaa ja päätöksentekoa. Arvoja täydennettiin käytännön työtilanteisiin liittyvällä etiikalla vuonna 2005. Arvojen ja etiikan toteutumista seurataan jatkuvasti Lujan vuosittaisissa henkilöstötutkimuksissa. Arvot ja etiikka kokonaisuudessaan
 | Liian suuria riskejä ja velkoja vältetään
Olemme luotettava ja rehti yhteistyökumppani. Toimintamme on vastuullista ja laadukasta. Toimimme sopusoinnussa ympäristön kanssa ja kunnioitamme hyvään ja kestävään kehitykseen liittyviä arvoja. |
 | Uudistammme ja kehitämme
Uudistumme ja kehitymme koko ajan. Jatkuva parantaminen on osa jokapäiväistä toimintaamme. |
 | Johtamistapa on osallistuva
Suunnittelemme ja teemme yhdessä. Kunnioitamme yksilöä ja arvostamme hänen työtään. Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. |
 | Asiakas on avainasemassa Asiakaskeskeisyys ja jatkuvuus ohjaa toimintaamme. Palvelu ja laatu ovat meillä avainasioita. |
 | Tehokkuus ja kannattavuus on elinehto
Kustannustehokkuus luo kilpailukykyä. Kannattavuus on edellytys toimintojen jatkuvalle asiakaslähtöiselle kehittämiselle. |

